Members Login
Username 
 
Password 
    Remember Me  
Post Info TOPIC: "uuvahtava" chihu


Newbie

Status: Offline
Posts: 3
Date:
"uuvahtava" chihu


Ajattelin nyt täällä kysellä onko muilla chihuomistajilla tullut seuraavaa vastaan ja onko ihan normaalia. Ehkä vaan huolehdin ihan turhia, mutta varmuuden vuoksi


Eli Papu on nyt hiukan yli 7kk vanha chihu, oikein vilkas tapaus. Kuitenkin silloin tällöin Papu menee yhtäkkiä mielestäni ihan oudoksi. Se tavallaan "uuvahtaa": nuuskii hämmentyneen näköisenä maata ja lötkähtää siihen pitkälleen hetkeksi. Näyttää itse asiassa siltä kuin häpeäisi kamalasti jotain (ilman mitään syytä), eikä nouse, vaikka sitä koittaisi houkutella leikkimäänkin. Ei kuulosta näin kirjoitettuna pahalta, mutta koira vaikuttaa tuolloin ihan oudolta, aivan kuin joku vaihtaisi toisen eläimen tilalle.


Kaksi kertaa on käynyt myös niin, että  Papu on alkanut vikistä kovasti, sitä sattuu varmasti kovasti johonkin. En ole varma että liittyvätkö nämä kaksi asiaa toisiinsa, mutta ennen vikinää Papu nuuskii myös maata, pyörii ympäriinsä ja venyttelee. Nämäkin kohtaukset menevät yleensä nopeasti ohi. Olen jotenkin aina yhdistänyt ne siihen, että Papulla olisi suonenveto (tms.) ja koittanut hieroa takajalkojen lihaksia. En tiedä auttaako se, mutta ainakin kohtaus menee nopeasti ohi.


Olisi kiva, jos jollain olisi jotain osviittaa tähän. Lääkäriin en ole Papua vielä vienyt, sillä kohtauksia sattuu kuitenkin kohtalaisen harvoin. Ja olisi hyvä ensin tietää hiukan mihin tällainen voisi liittyä?


Kiitokset avusta!



__________________
Tia


Newbie

Status: Offline
Posts: 1
Date:

Terve,


Tuo kuulostaa aivan "pehvaongelmalta" eli koiralla on kipua peffan alueella. Meidän 2.5 vuotiaalla chihulla on aikaajoin samankaltaisia oireita Meidän tapauksessa kipu johtuu siitä, että jostain syystä kaverilla on mieltymys syödä lattialle pudonneita hiuksia vessan lattialta ja viemärin aukosta. Hiukset sitten takertuvat peffaan ja aiheuttavat kipua. Tähän vaivaan auttaa lämmin suihkuttelu peffaan ja kas ongemat ovat tipotiessään. Tutkaiseppa siis jos kivun tullen pehvassa roikkuisi hiustuppo ja/tai hiustupon perässä pienenpieni kakkakikkare


Kerran ovat myös anaalirauhaset olleet todella pahasti tulehtuneet ja siihen voi auttaa vain eläinlääkäri, oireet kyllä tunnistaa kun koira arastelee pehvaansa ja on apaattinen. 


Joka tapausessa vie koira eläinlääkäriin jos pysty paikallistamaan mistä ongelma johtuu.



__________________


Veteran Member

Status: Offline
Posts: 96
Date:

Oikeastaan pitäisi nähdä, miten koirasi toimii, jotta osaisin sanoa yhtään mitään järkevää. Yksi vaihtoehto on, että koirallasi on anaalirauhasissa (pienet hajurauhaset peräaukon molemmin puolin) ylimääräistä eritettä. Tämä erite saattaa vaikeissa tapauksissa tukkia rauhasen kokonaan ja aiheuttaa sen puhkeamisen. Lievissä tapauksissa koira hankaa takapuoltaan ja voi vingahtaakin välillä. Lievään vaivaan auttaa takapuolen suihkuttaminen lämpimällä vedellä.


Mutta ongelmasi eivät oikeastaan kuulosta sellaisilta. Sinunkin koirasi on melko nuori, joten kyseessä voi hyvinkin olla myöskin verensokerin vaihtelusta johtuva ajoittainen "väsähtäminen", lue viestini, jonka laitoin epilepsiasta kyselleelle.


Myös vatsakivut saattavat aiheuttaa venyttelyä ja vinkumista, ja tietenkin koira asettuu paikalleen, kun siihen koskee. Oletko kuunnellut kuuluuko koirasi vatsasta murinaa näiden oireiden yhteydessä? Chihuahualle ovat aika tyypillisiä juuri tuollaiset pienet ohi menevät vatsavaivat. Kipuilu helpottaa yleensä muutaman tunnin kuluessa. Itse olen omistanut chihuahuoita jo yli 20 vuotta, enkä ole vielä keksinyt mistä tällaiset ohimenevät pikku vaivat johtuvat, mutta minun koirillani niitä on jonkin verran, enkä osaa olla niistä enää huolissani. Ruoan muuttaminen ei ole muuttanut tilannetta, vaan masuista kuuluu ylimääräisiä lurinoina silloin tällöin.


Maarit



__________________


Veteran Member

Status: Offline
Posts: 63
Date:

mun chihulla on myös noita mahavaivoja, joista maarit puhui. kevyt hieronta chihunia mahan alueella helpottaa huomattavasti ja vaiva menee yleensä heti ohi. eli kannattais kokeilla hierontaa.

__________________
Tässä koirani kuvia. http://fi.msnusers.com/Chihu/shoebox.msnw


Newbie

Status: Offline
Posts: 3
Date:

Anaaleita olen tottunut Papulta tarkastelemaan (je tarpeen tullen myös tyhjentelemään), enkä usko että ongelma on välttämättä sinä...



Verensokerin vaihtelu kuulostaisi järkevältä, Papulla on välillä näitä "hyi, yäk, en syö" -kausia, jolloin verensokeri voi päästä alas. En ole vaan tajunnut miettiä, että olisiko näillä "kohtauksilla" ja syömättömyydellä yhteyttä, voi hyvinkin olla.



Papu on nyt ihan viime päivinä alkanut syödä pitkästä aikaa tosi hyvin (jopa pelkkiä kuivia papanoita, joihin ei ole ennen koskenut pitkällä tikullakaan), joten seuraan tilannetta. Ehkä nämä väsähdykset jäävät pois, kun ruoka maistuu.



Kiitos kovasti kaikille vastanneille! Kivi vierähti huolestuneen mamman sydämeltä taas hetkeksi.



__________________
Page 1 of 1  sorted by
 
Quick Reply

Please log in to post quick replies.

Tweet this page Post to Digg Post to Del.icio.us


Create your own FREE Forum
Report Abuse
Powered by ActiveBoard